Uskalsimme kansalaisopiston kuvataiteen opiskelijoiden kanssa reteästi ottaa lukukauden teemaksi kolme juhlavuottaan viettävää "kansallistaiteilijaa". Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen ja Jean Sibelius syntyivät 150-vuotta sitten. Nämä kolme järkälettä ovat jollakin tavalla tuttuja useimmille suomalaisille, uskoisin. Jotkut kuvat, kuten Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitukset, tai Halosen lumiset korpimaisemat ovat muodostuneet koko kansan kuvastoksi, käsitteeksi.
Olen opettanut kansalaisopistolla kymmenisen vuotta, ja joka vuosi olen todennut kultakauden maalareiden olevan tämän päivän taideharrastajien ihailun kohteita. Joka vuosi joku haluaa opiskella, esim. jäljentämällä, jonkun kultakauden mestarin töitä. Tänä syksynä sitä on nyt sitten tehty luvan kanssa ja urakalla.
Olemme opiskelijoiden kanssa tehneet väriharjoituksia sekoittamalla pääväreistä Gallen-Kallelan maalausten värejä, olemme piirtäneet ja maalanneet Sibeliuksen muotokuvia ja tutkineet Halosen maisemia. Muutamissa ryhmissä on kuunneltu Sibeliuksen musiikkia ja maalattu siitä.
Saimme kansalaisopistolle luennoijan kertomaan Pekka Halosesta, hänen juuristaan ja perheestään Lapinlahdella. Halosista kirjankin kirjoittanut Minna Kettunen luennoi (tai kertoili) hyvin paikallisesta näkökulmasta, joka savolaiselle yleisölle olikin mielekästä. Itse olen taidekirjoissa keskittynyt lähinnä kuviin, vähemmän taustatarinoihin (laiskuuttani kai). Siksi opinkin uutta ja oli todella mukava kuulla tarinoita ihmeellisistä Halosista. Luennoijan mukaan juuri ihmeellisiä Haloset olivat! Ollakseen talonpoikaisia tuolloin 1800-luvun Savossa, he olivat hirmuisen sivistyksen- ja kulttuurinnälkäisiä sekä taitavia tekijöitä kädentöissä ja musiikissa itsekin, Pekan vanhemmat. Ja kannustivat rohkeasti lapsiaan kulttuurin pariin.
Peter von Baghin kirjasta "Sininen laulu" luin opiskelijoilleni siitä, miten kulttuurinnälkäistä ja -myönteistä tuo kultakauden aika oli. Taiteilijoita arvostettiin ja heidän tuotantoaan seurattiin tarkasti koko kansan parissa. Kuului yleissivistykseen seurata kulttuurikentän tapahtumia. Lehtiin piirrettin pilakuvia Kajanuksesta, Sibeliuksesta, Gallen-Kallelasta ihan siinä missä muistakin vaikuttajista. Aika ja yhteiskunnan rakenne oli erilainen. Kulttuurin harrastaminen ei ole enää niin isossa roolissa kuin tuolloin. On kai niin paljon kaikkea muuta. Ja kultturitarjontaakin jo aivan ähkyksi asti. Kaikkea ei voi seurata, saati ymmärtää. Ehkä siinä ähkyssä, sekalaisen kulttuurisälän ylitarjonnassa, onkin se syy miksi kultakauden mestarit ovat niin rakastettuja nykyharrastajienkin parissa. Kultakauden maalareiden teosten edessä olemme tuttujen, konkreetisten aiheiden ja maisemien äärellä. Vähän niin kuin turvassa.
Kolmen merstarin äärellä, opetustyössä, on toki tullut varsin nöyräkin olo. Välillä jotenkin nolokin. Mitä ihmettä minä kuvittelin että me ehditään näistä taiteilijoista yhdessä lukukaudessa tehdä tai oppia? Kuitata nyt muutamassa tunnissa käsitellyksi Halosen maisemamaalaukset tai Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitukset! Toisaalta aivan todella hienoja oivalluksia ja töitä on sitten kuitenkin syntynyt. Niin kuin aina, olen opettajana tarjonnut opiskelijoille pienen maistiaisen aiheesta. Jotkut ovat innostuneet, tutkineet taidekirjoja ja luonnostelleet kotonakin, toiset ovat suhtautuneet teemaan kevyemmin. Nyt, loppupuolella lukukautta, ajattelen että hienosti olemme järkäleitä läpi kahlannut. Niin hienosti, että meinaamme tehdä näyttelyn juhlavuoden sankareista vuoden päätteeksi.
Keväällä ajattelen ottaa teemaksi joitakin maistiaisia nykytaiteen kentältä. Irtaudutaan kultakauden turvasatamasta jonnekin käsitteellisempään, hämmentävän kirjavaan kulttuurisälään. Katsotaan, mitä siitä seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti