Olen todennut lapsilleni että se mitä ei ole, sen voi piirtää.
Ja olen itsekin aivan huumaantunut oman lauseeni sisällöstä. Niinhän se on, taiteessa on rajattomat mahdollisuudet!
Lapset toteuttavat tätä meillä niin että he piirtävät prinsessoita ja linnoja, haaveilevat ja kuvittelevat millaista olisikaan siellä satujen taikamaassa. Aivan samalla tavalla olen itse piirtänyt prinsessoita ja vähän isompana ihania teini-idoleita ja milloin mitäkin.
Piirtäen ja maalaten pääsemme lähelle sitä mistä haaveilemme.
Olen tänä iltana istunut opekokouksessa ja suunnittelemassa tulevan vuoden kuvioita. Puhuimme lähinnä käytännön asioista mutta monella varmasti raksutti mielessä opiskelijoiden kanssa toteutettavat tulevan lukuvuoden tehtävät. Minkälaisilla teemoilla aloitetaan jne? Oma pääni pullisuu ajatuksesta että mahdollisuuksia on NIIN monia! Pitääkö minun valita oppilaideni puolesta muutama aihe, joita lähdemme toteuttamaan? Vai voisinko jotenkin saada opiskelijat itse valitsemaan aiheekseen sen josta he haaveilevat, sen jonka äärelle he ajatuksissaan palaavat, sen, joka heitä ilahduttaa tai askarruttaa!
Taiteen opiskelussa on paljon asioita, joita pitää harjoitella ja opiskella teorian tai tekniikan kautta. Tekninen tieto ja taito helpottaa onnistumista ja ruokkii rohkeutta tarttua omiin ideoihin mutta aina ei munan tarvitse syntyä ennen kanaa. Saamme sukeltaa myös sisältöihin, haaveisiin, kaipaukseen, suruun, iloon jne. Tekeminen voi olla leikkimielistä ja siihen voi liittyä löytämisen ja keksimisen iloa. Jotta syntyy hieno työ ja tekemisen meininki, ei ole pakko osata perspektiivikaavioita ja väriteorioita etuperin ja takaperin. Aiheestaan innostunut, luova leikittelijä saattaa ihan kaupan päälle hoksata esim. väriopillisia asioita tekemisen ohessa.
Olen mukana koulutuksessa, jossa opettajat oman oppianeensa ryhmissä pohtivat miten voisimme opetustamme ja pedagogiikkaa kehittää. Mielenkiintoista on että erilaisissa aineryhmissä on samanlaisia kehittämisen tavoitteita. Opettajat haluavat löytää keinoja opiskelijoidensa omien ideoiden, uskalluksen ja luovuuden tukemiseksi. Koemme että opiskelijoilla on paljon ideoita ja osaamista mutta he kiltisti odottavat että ope sanoo mitä tehdään. Ei siinä mitään, kyllähän me opettajat voidaan sanoa mutta me uskome että se on tylsempi vaihtoehto..
Minulla on eräs maalauksen opiskelija, joka on harrastanut öljyvärimaalausta pitkään ja hänellä on pistämätön värisilmä ja taitava sivellin. Hän itse hyvin vaatimattomasti aina toteaa että hänellä ei ole ollenkaan mielikuvitusta, ei hän osaa keksiä aiheita. Hän haluaa että minä sanon mitä tehdään. Hän nauttii itse tekemisestä, hänelle aihe tai sisältö ei ole tärkeä. "Teen vaan, keskityn väreihin ja muotoihin. En ajattele muuta." Ikään kuin väreihin ja muotoihin keskittyminen olisi jotenkin "VAIN".
Pointti onkin siinä että ne innostavat ja kiinnostavat asiat ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Oma lemmikki, aamun valo, lapsen ilme, joku pieni yksityiskohta maisemassa, kaunis väri voi olla se mistä ilahtuu tai minkä äärelle pysähtyy. Siinä aihe. Juuri sitä aihetta tulee arvostaa, pitää antaa itselle lupa innostua mokomasta.
Kaikki omat ideani, jotka liittyvät kuvan tekemiseen, pyörivät tällä hetkellä talon ja rakentamisen ja kodin ympärillä. Se johtuu siitä että elämäni täyttyy taloon, remonttiin ja kotiin liittyvistä asioista ja niitä asioita minun pitää työstää ja jäsennellä. Miten arkipäiväistä, mutta miten tärkeää minulle.
Minulla ei ole tällä hetkellä taloa mutta voin piirtää sen.
