Olen erittäin laiska liikkuja. Silloin kun innostun liikkumaan se yleensä tarkoittaa hyötyliikuntaa puutarhassa tai muissa kotitöissä tai sitten liikun luonnossa. Luontoon meneminen onkin ihmeellistä lääkettä! Eri vuodenaikoina luonto tarjoaa erilaisia elämyksiä. Erityisesti näin keväällä tuntuu että herääminen ja uuden kasvu antaa luonnossa liikkujallekin ihanaa voimaa. Keväällä sohvaperunakin lähtee metsään, linnunlaulua kuulemaan ja vihreää väriä ja kasvun tuoksuja ihastelemaan.
Aiemmin kirjoitin miten taiteen tekeminen on voimauttavaa. Moni taiteen harrastaja yhdistääkin nämä kaksi asiaa. Luontoaiheiden maalaaminen on erittäin suosittua kansalaisoposton taideharrastajien keskuudessa. Paljon maalataan nostalgista mielikuvaa mielenmaisemasta tai lapsuuskesistä. Mieleisin maisema tuntuu olevan järvi ja metsä. Erämaan rauha ja hiljaisuus.
Maalatessaan maalari tunnelmoi näitä luontoelämyksiään. Astuu maalauksensa kautta muistojen maisemiin. Sisällä luokassa, valokuvien tai muistikuvien perusteella maisemien maalaaminen onnistuu ihan hyvin. Varsinkin jos kyseiseen maisemaan liittyy omia muistoja, valokuva on omalta retkeltä, itse otettu.
Vielä syvemmälle tasolle maiseman maalaamisessa pääsee kuitenkin menemällä luontoon. Menemällä itse sisään maisemaan, sen tuoksuihin, ääniin, väreihin, lämpötilaan. Kun useampi aisti on mukana kokemassa, elämys on vahvempi. Tekisipä mieleni väittää että moniaistinen kokemus vaikuttaa myös lopputulokseen. Uskoisin että valokuvasta maalatessa, helpommin takertuu yksityiskohtien jäljentämiseen kun taas ulkona, maiseman äärellä ollessaan maalari/piirtäjä joutuu pelkistämään kuvaksi moniaistisen kokemuksen, tunnelman. Silloin ei takerruta lillukan varsiin.
Olen tänä keväänä suunnitellut tuntiopettajien kanssa maisemakursseja poikkeuksellisen paljon. Kesäkuun alussa yksi ryhmä maalareita on lähdössä Kolille viikoksi kansallismaisemaa maalaamaan. Grafiikan opettaja halusi pitää puupiirroskurssin, jossa vanerit kainalossa lähdetään ulos kaivertamaan. Ja eräs maalauksen opettaja halusi muuttaa yhden ensi lukuvuoden pitkän maalauskurssinsa pelkästään maisemanmaalauskurssiksi.
Maisemamaalaus näyttää olevan nyt erityisen suosittua. Myös jotkut ammattitaiteilijat tuntuvat palaavan välillä epätrendikkäältä näyttäneen maisemamaalauksen äärelle. Onko luontoon meneminen vastaveto muulle hektiselle elämän menolle? Ehkä. Luonto ja metsä on monelle suomalaiselle arkinen ja tuttu asia, se ei ole mitenkään eksoottista tai jännittävää. Arkinenkin asia voi kuitenkin olla tärkeä.
Tai juuri arkiset asiathan ne niitä tärkeitä asioita onkin. Tutut asiat ovat lähellä, niihin voi samaistua. Maisemamaalauksen tekeminen ja kokeminen saattaa antaa maistiaisia voimauttavasta luontokokemuksesta. Jatkan tässä siis taiteen tekemisen ja harrastamisen hyvää tekevien vaikutusten pohdintaa. Ja kevätluonnon innoittaman haastan työkavereita, opiskelijoita ja taiteilijoita menemään luontoon ja maalaamaan siellä. Samalla saa huomaamattaam ehkä myös liikuntaa. Keho ja mieli virkistyy!
